Thinspiration overload

Löysin yhdestä toisesta laihdutusblogista linkin tänne, ja päätin oitis tehdä itselleni laihdutussuunnitelman! Hurja inspiraatiotulva meneillään. Vertailin eri määriä ja päädyin sellaisiin, joiden mukaan laihtuisin kymmenen kiloa kuukaudessa. Mulla ei ole vaakaa, mutta ei se haittaa - kyllä kymmenen kilon lähtemisen jo mittanauhallakin huomaa! Olis aivan mahtavaa olla niin paljon kevyempi jo kuukauden kuluttua...



Laitan mun suunnitelman tohon sivupalkkiin, ja rastitan siitä sitten aina kun on viikko kulunut onnistuneesti. Päätin että jos kalorit menee yli sallitun määrän, otan päivän uudestaan.

Voi ei, oon niin innoissani, että vaikka inhoan smaileja, mun on nyt pakko laittaa yksi; :D ! Täytyy vaan tarkasti noudattaa suunnitelmaa, niin mä pääsen niihin tuloksiin mihin haluan.

Tänään oon pysynyt tähän asti ainakin siinä 800 kcal alapuolella, mutta aika paljon on tullut syötyä...

4 ruisleipää = 288 kcal
50 g mozzarellajuustoraastetta = 130,5 kcal
14 g margariinia = 74,3 kcal
20 g mexican- ketsuppia = 24 kcal
6 kurkkusiivua = 6 kcal
8 g kermajuustoa = 29,9 kcal

= 552,7 kcal

4 dl kahvia = 12,8 kcal
1,5 dl rasvatonta maitoa = 49,5 kcal
2,5 rkl makeutusainetta = 11,2 kcal

= 73,5 kcal

yht. 626,2 kcal + aamun teemukillinen (61,5 kcal) = 687,7 kcal

Tänään ei siis oo enää paljon varaa mussutella, ja kello on vasta kohta kaksi. Onneks mulla on hommia iltapäiväksi, niin en ehdi norkoilla jääkaapilla, ja illalla saan luvan pärjätä teemukillisella ja ehkä jollain pienellä iltapalalla.

I'm home

Päiväni alkoi puoli kahdeksalta, isoveljeltä lahjaksi saadun herätyskellon mekaaniseen piippaukseen. Tummansiniset verkkarit, punanen lyhyeksi jäänyt toppi ja harmaa huppari päälle. Villasukat muistin jättäneeni illalla alakerran olohuoneeseen. Tassutellessani kylmiä portaita alas, mä muistin alottaneeni eilen blogin kirjottamisen.

Keitin äidille kahvia kun se huuteli makuuhuoneesta, ja mittasin itselleni jättikokoisen teemukillisen; nelisen desiä teetä, josta tulee 0,8 kaloria, sekaan kaksi ja puoli ruokalusikallista makeutusainetta eli 11,2 kcal sekä puolitoista desiä rasvatonta maitoa, joka lisää satsiin vielä 49,5 kaloria. Yhteensä tuo mukillinen siis "maksoi" 61,5 kcal. Hörpin sitä sitten kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä, jotain postista tullutta Horzen kuvastoa selaillen. Musta tuntui kuin olisin palannut kotiin pitkältä matkalta.

Äidin herättyä jumituin hetkeksi koneelle, ennen kuin se lähti aamutallia tekemään ja mä ulkoilutin meidän koiran. Ulkona on sellanen ilma, kun kesällä sillon kun sataa ja taivas on harmaa; paitsi että ei oo kesä eikä sada. Harmaata kyllä on. Onneksi ei kovin kylmä sentään, kylmyys on kamalaa.

Koiran ulkoiluttamisen jälkeen sitten alotin kirjottamaan tätä.

Jos tätä joku lukee, ei kannata säikähtää; mä en aio kirjottaa jokasesta aamustani noin tarkasti. Oli vaan sellanen olo. Tää aamu on sitäpaitsi erikoistapaus - mun ensimmäinen aamu uudestavanhasta elämästäni.

Tän päivän saldoraja on 800 kcal - pehmeä aloitus. En halua sortua siihen, minkä tein joskus vuosi sitten. Alotin suoraan yrittämällä lopettaa syömisen kokonaan, ja sorruin tosi usein sen takia tunkemaan kaiken maailman paskaa suuhuni. Mun on parempi vähentää kaloreita hiljalleen ja lopulta päästä sinne 100-300 kcal päiväannokseen.

Mä just tajusin, että mun kirjotustyyli on taas jotenkin... angstinen. Vaikka tänään on hyvä aamu! Hassua. Ulkonakin näyttää olevan kirkkaampaa; ehkä aurinko alkaa paistamaan.

Liikunnoitua tänään tulee ainakin tallitöiden verran, koska ne on pakko tehdä. Mulla ei ole hajuakaan niiden kuluttamista kalorimääristä, mutta kyllä ne nyt jonkin verran kuluttaa, koska siinä tulee kuuma ja tuntuu siltä että tekee jotain.

Kirjottelen tänään myöhemmin varmaan lisää.

Memories; the first post ever

Mä löysin mun valkosen antiikkityöpöydän laatikosta rypistyneen ruutupaperin. Sellasen, jollasia mä tapasin kantaa mukanani aina koulussa. Siihen oli merkitty päivämäärä; kahdeksas lokakuuta, viime vuoden puolelta. Päiväyksen alla oli lista päivän syödyistä ja kulutetuista kaloreista.

En tiedä, oonko mä surullinen vai ilonen sen löytymisestä. Se pieni paperilappunen sai kaikki vanhat muistot tulvimaan mieleen, sen ihanan tunteen, kun nälkä polttelee vatsassa, sen upean fiiliksen, kun peilistä katsoessa luut näkyy taas vähän enemmän. Mä aloin kaipaamaan sitä riemua, minkä mä koin kun huomasin mittanauhan näyttävän taas senttiä vähemmän.

Pysähdyin miettimään vähäksi aikaa. Olenko mä valmis luopumaan siitä onnellisuuden, rauhan ja mielihyvän tunteesta, jonka mä olin oppinut taas syömisestä saamaan? Onko laihuus oikeesti kaiken sen kärsimyksen arvoista?

Lopulta mä tulin siihen tulokseen, että joskus on luovuttava jostain hyvästä, jos haluaa saavuttaa jotain parempaa.

En oo koskaan kirjottanut julkisesti blogia omasta syömisvammailustani, ainoastaan sinne antiikkipöydän laatikostoihin. Mulla ei ole todettu mitään syömishäiriötä, eikä kukaan tiedä tästä; luultavasti johtuen siitä, että mä en koskaan ole ollut oikeesti laiha. Aina tää sama läskikerros peittää mua, vaikka joskus se onkin ollut vähän ohuempi.

Mä kuitenkin ajattelin, että ehkä mulle tekis hyvää kirjottaa johonkin asioistani vähän pidemmin, kuin päivän kalorisaldojen verran. Saisin purkaa tunteita ja tsempattua ehkä vähän.


Oon kohta seittemäntoista täyttävä tyttö, täältä jostain Suomen perimmistä perämetsistä. En ole sosiaalinen, en ole suosittu, enkä ole kaunis. Mun elämä pyörii kodin, tietokoneen ja hevosten ympärillä. Joskus hyvin harvoin eksyn kaupungille jonkun kaverin kanssa.

En tiedä huomasko kukaan, mutta en maininnut olevani koulussa. En oikeestaan olekaan; oon siirtymässä tässä lähiaikoina kotiopiskeluun. Meen siis tulevaisuudessa vaan tekemään kokeet kouluun ja hakemaan sieltä jotain oppimateriaaleja. En kerro syytä tähän muutokseen, koska joku saattaisi tunnistaa mut (kyllä, oon vainoharhanen sen suhteen). Joka tapauksessa, voin sanoa että koulun poisjäännin myötä mun elämästä poistuu suunnaton määrä stressiä. Eikä se stressi oo koskaan johtunut itse opiskelusta, vaan nimenomaan koulusta, paikkana jonne täytyy aamulla aikaisin mennä ja istua iltapäivään asti tunkkaisissa luokkahuoneissa.

Mun blogi ei siis tuu olemaan (toivon mukaan) ainoastaan syömisestä ja laihdutuksesta, vaan mukaan mahtuu myös asiaa mun jokapäiväisistä ilon, surun ja turhautuneisuuden fiiliksistä. Tää eka kirjotus saattaa antaa sen vaikutelman, että en muuta osaa kuin angstata, mutta se ei oo totta. Mulla on myös hyviä päiviä, jolloin mä suorastaan pursuan intoa, onnellisuutta ja elinvoimaa. Välillä kuitenkin koko maailma tuntuu kaatuvan niskaan. Kaiken kaikkiaan mä oon aika ristiriitanen ihminen.